Älylukot yleistyvät hurjaa vauhtia ja nykyisin älylukot ovat kaikkien saatavilla. Tutkimuksemme mukaan suuri osa suomalaisista harkitseekin älylukon hankkimista. Entä mitä älylukko maksaa? Moni ei ole koskaan hankkinut minkäänlaista lukitusta, eikä niiden hintataso ole selvillä. Älylukon hinta pyörii noin 150 euron ja 1000 euron välimaastossa riippuen älylukon mallista, toimintaperiaatteesta ja ominaisuuksista. Lukituksen kokonaiskustannus voi kuitenkin olla eri kuin älylukon kustannus.
Lukkoa uusiessa moni vertaa älylukkoa mekaaniseen avainpesään. Kun tehdään uudisrakennusta tai saneerauksen tarpeessa on koko lukitusjärjestelmä, vertailuun pitäisi ottaa kuitenkin kaikki lukitukseen tarvittavat osat. Avainpesän lisäksi tarvitaan oven sisään upotettava lukkorunko, painikkeet sekä tietenkin ne avaimet.
Älylukkoja on olemassa kahdenlaisia. Kun oveen vaihdetaan varsinainen älylukko (esimerkiksi Yale Doorman L3), sisältää lukko itsessään kaikki edellä luetellut osat. Pakkauksessa mukana tulee itse lukitushelojen lisäksi painikkeet, sähköinen lukkorunko sekä kulkutunniste.
Yale Doorman L3 -älylukon hinta on jälleenmyyjillä noin 539 euroa ja Yale Doorman V2N -älylukon hinta pyörii jälleenmyyjillä noin 400 eurossa. Kolmella avaimella mekaanisen Abloy-lukituksen hinta tulee myös lähelle 400 euron lukemia. ”Moni vertaa Yale Doorman -älylukon hintaa suoraan mekaaniseen avainpesään, muttei tule verranneeksi kokonaiskustannusta painikkeineen ja avaimineen”, kertoo Yalen tuotepäällikkö Markku Ryynänen Abloylta.
Oveen voidaan kokonaisen älylukituksen sijaan asentaa myös niin kutsuttu älykäs nupinväännin, esimerkiksi Yale Linus. Tällöin oven sisäpuolella oleva nupinväännin korvataan älyvääntimellä ja kaikki vanhan lukituksen muut osat jäävät paikoilleen. ”Tämä on tietysti hieman pienempi hankinta, kuin koko lukituksen uusiminen, ja hintakin on alhaisempi”, sanoo Ryynänen. Yale Linus -älylukko maksaa jälleenmyyjillä alle 300 euroa.
”Asiakkailla saattaa olla mielikuva siitä, että älylukko on kallis investointi, eivätkä näin ollen edes lähde tutkimaan todellisia kustannuksia”, pohtii Ryynänen. Hintaa voi verrata muuhunkin kuin vaihtoehtoiseen mekaaniseen lukitukseen. Älylukko maksaa suunnilleen saman verran kuin keskiverto älypuhelin. ”Kun puhutaan älylaitteista, useimmilla suomalaisilla on kokemusta älypuhelimista. Siksi hintaa on helpompi hahmottaa puhelimen kautta”, jatkaa Ryynänen.
Älylukon, kuten mekaanisenkin lukon, voi joko asentaa itse tai lukon voi ostaa asennettuna Abloy valtuutetulta Yale-partneri lukkoliikkeeltä. Ammattilaisen tekemä asennus maksaa keskimäärin alle 200 euroa. Hintaa nostaa se, mikäli asennuskohde sijaitsee kaukana tai ovea joutuu työstämään. Yale Doorman sekä Yale Linus sopivat sellaisenaan kuitenkin suureen osaan suomalaisista ovista.
Etähallinta tuo lukkoon lisäkustannuksen. Etähallintaa varten lukko on liitettävä internettiin ja tämä tapahtuu yleensä Wi-Fi-sillan avulla. Esimerkiksi Yale Connect Wi-Fi Bridge -silta maksaa jälleenmyyjillä noin 80€.
Avaimeton älylukko tuo käyttäjälleen monia elämää helpottavia hyötyjä. Suurin hyöty liittyy varmastikin avaimettomuuden tuomaan helppouteen. Sen lisäksi, ettei avaimia tarvitse itse kantaa mukana, ei kotona tarvitse myöskään päivystää avaamassa ovea, milloin kenellekin. Loman aikana kukkien kastelija tai lemmikkien hoitaja pääsee kätevästi sisään omalla koodilla, joka voidaan poistaa, kun sen käyttötarve loppuu. Pakettitoimitukselle oven voi avata etänä, eikä tavaroita tarvitse lähteä hakemaan lähimmästä toimituspisteestä.
Yksi konkreettinen hyöty avaimettomasta lukosta on se, ettei avainten häviämisestä tarvitse huolehtia. Mekaanisessa lukossa avainten häviäminen tarkoittaa usein lukon uudelleen sarjoittamista, jottei hävinneellä avaimella pääse vieraat henkilöt sisään kotiin. Hintaa sarjoitukselle voi tulla noin 120–300 euroa. Hintaan vaikuttaa sarjoitettava lukkopesä, lukkopesien määrä sekä avainten määrä. Kun käytetään älykkäitä avausmenetelmiä, ei kadonneista avaimista tarvitse huolehtia, eikä lukkojen sarjoittamisen lisäkustannuksia synny. Älylukon kulkukoodeja voi hallinnoida itse ja kadonneen kulkutunnisteenkin voi poistaa itse käytöstä. Näin avaimettomuus lisää myös turvallisuutta.
Huom. tuotteiden ja palveluiden hinnat vaihtelevat jälleenmyyjittäin. Jälleenmyyjät määrittävät tuotteiden ja palveluiden jälleenmyyntihinnat itsenäisesti. Jutussa esitetyt hinnat ovat noin hintoja lokakuussa 2023.
Haluatko tietää lisää älylukoista? Tutustu tuotesivuumme tai lue lisää blogeista.
Kirjoittanut: Janika Niskanen, Yale-tuotteiden markkinointipäällikkö / Abloy Oy, 9/2023
Yale Linus® -älylukko on Abloyn valikoimaan kuuluva turvallinen ulko-oven lukko, joka mahdollistaa avaimettoman kulun sekä tuo uudenlaista hallintaa ja helppoutta arkeesi.
The yalehome.com/us site has migrated to shopyalehome.com for U.S. and Canada customers and partners. Do you want to stay on this page or go to the U.S./Canada site instead?
Go to the U.S./Canada siteStay on this page