Turvallinen älykoti

Älykoti alkaa olla maailmalla tuttu termi, mutta yllättäen kartoitustemme mukaan vielä melko vieras ajatus suomalaisille. Mitä tapahtui Nokian edelläkävjiyyteen viitoittamalle kansalle? Älykodin ehkä ajatellaan olevan 2000-luvun alun tieteiselokuvien maalailemaa tulevaisuuden kuvaa, vaikka käytännössä äly on löytänyt itsensä suomalaisten koteihin vaivihkaa. Haluamme tällä blogilla tuoda kodin älykästä turvatekniikkaa, ja sen luomia mahdollisuuksia lähemmäs suomalaisia.

Mikä älykoti?

Älykodilla tarkoitetaan kotia, jonka laitteita voidaan ohjelmoida ja etäkäyttää. Kodin laitteita voi siis ohjata reaaliajassa, vaikka mobiililaitteella, riippumatta siitä, missä itse on. Osaan laitteista voi ohjelmoida myös ajoitettuja toimintoja. Monelle älykoti-sanana tuo mieleen tulevaisuuden robotiikan, mutta käytännössä älylaitteet ovat vahvasti mukana nykypäivän talotekniikassa ja kodinhoidossa sekä kodin turvaamisessa.

Älykkäiden ratkaisujen tarkoituksena on helpottaa arkisia asioita. Älykodin erilaiset älyratkaisut voivat liittyä esimerkiksi valaistukseen, lämmitykseen, kodinkoneisiin tai turvatekniikkaan. Kaksi ensimmäistä näistä lienet tutuimpia. Tässä blogissa käsitellään älylukitukseen ja kodin älykkääseen turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja.

 

Miten älykäs turvajärjestelmä toimii?

Älylaitteet tuovat kotiin turvaa. Älykkäistä kodinturvaratkaisuista voi hyötyä olipa koti muuten älykäs tai ei. Turvalaitteista onkin helppo aloittaa kodin älyllistäminen. Yleensä kodin turvajärjestelmän tehtävänä on turvata koti ensisijaisesti murtojen varalta, mutta järjestelmiin voidaan liittää myös muita turvalaitteita kuten palovaroittimia.

Hälytysjärjestelmät toimivat kotiin asennettavan keskusyksikön kautta. Eri turvalaitteet kuten liiketunnistimet yhdistetään keskusyksikköön. Hälytinjärjestelmä siis rakennetaan keskusyksikön ympärille. Keskusyksikköä kutsutaan usein englanninkielisellä nimityksellä hub. Hälytysjärjestelmiä on olemassa sekä langattomia että langallisia. Eri laitteet liitetään keskusyksikköön siis joko langallisesti tai langattomasti radiotekniikan avulla. Langattomat vaihtoehdot on helpompi asentaa ja langatonta järjestelmää on myös helpompi laajentaa myöhemmin.

Hälytysjärjestelmän älykäs etäkäyttö vaatii laitteen, jonka avulla turvajärjestelmää ohjataan. Yleisesti ottaen järjestelmää ohjataan mobiililaitteella, kuten älypuhelimella. Älypuhelimessa olevan mobiilisovellukseen kautta käyttäjä voi hallinnoida järjestelmää. Käyttäjä voi vaikkapa laittaa kotinsa hälytykset päälle tai pois päältä. Älypuhelin lähettää toimintokomennon järjestelmän keskusyksikölle, joka puolestaan välittää tiedon siihen liitetyille laitteille.

 

Älykäs turvajärjestelmä helpottaa elämää

Aina turvalaitteita ei käytetä vain turvallisuuden valvomiseen, vaan useat älykkäät laitteet mahdollistavat myös muita käyttötarkoituksia. Esimerkiksi valvontakameroiden kautta voi nähdä, että lapsi on tulossa pihatietä pitkin turvallisesti koulusta kotiin, tai puheominaisuudella varustetun kameran avulla voi ohjeistaa lähettiä jättämään tilatun paketin terassille. Arjen helpottaminen onkin myös älykkäiden turvajärjestelmien ominaisuus.

Jotkin hälytysjärjestelmät voi liittää myös muihin älykotilaitteisiin ja -järjestelmiin kuten ääniohjattaviin virtuaaliavustajiin tai älyvalaistukseen. Eri älyjärjestelmien yhteen liitettävyys tuo lisää monipuolisuutta käyttöominaisuuksiin. Yale Smart Home -hälytysjärjestelmä on yhteensopiva Philips Hue -älyvalaistuksen kanssa.

 

Mitä älykodin turvaratkaisuja on saatavilla?  

Kodin turvaaminen alkaa usein ovelta, ja älylukkojen kysyntä onkin ollut viimevuosina kasvussa. Älylukkojen ominaisuuksissa on eroja, mutta kuluttajamarkkinassa pääsääntöisesti ajatuksena on, että lukitus avataan jotenkin muuten kuin mekaanisella avaimella. Avaamiseen voidaan käyttää vaikkapa koodia, matkapuhelinta tai kulkulätkää. Älylukossa voi olla muitakin ominaisuuksia kuten murtohälytin.

Älykäs hälytysjärjestelmä  on omiaan kodin turvaamiseen. Älykästä järjestelmää voi etähallita mobiililaitteella, joten sen kytkeminen päälle ja pois ei vaadi fyysistä paikalla oloa. Hälytinjärjestelmä myös ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista, kuten liikkeestä käyttäjälle. Hälytysjärjestelmä voi pitää sisällään erilaisia laitteita liiketunnistimista palovaroittimiin.

Valvontakamerat ovat kasvattaneet suosiotaan, eikä ihme, sillä niiden käyttö on helppoa ja tehokasta. Valvontakameroiden avulla asukas tietää, mitä hänen kotonaan tapahtuu, vaikka olisi itse muualla. Monet käyttävät kameroita myös muihin tarkoituksiin, kuten lasten ohjeistamiseen tai säätilan arviointiin.

Haluatko tietää lisää älykodin turvallisuudesta? Tutustu tuotesivuumme tai lue lisää blogeista.

Kirjoittanut: Janika Niskanen, Yale-tuotteiden markkinointipäällikkö / Abloy Oy

Tutustu tuotteisiin

  • Muut turvatuotteet